Invesdor luottaa Orderaan digimarkkinoinnissaan

white-divider
middle-divider-white

Teimme Invesdor Oy:lle hakukoneoptimointia ja Adform-mainontaa, ja tulokset puhuvat puolestaan.

Asiakas

divider-yellow-test5

Invesdor on kansainvälinen digitaaliseen rahoitukseen erikoistunut maaliskuussa 2012 perustettu sijoituspalveluyritys. Yrityksen digitaalinen alusta (joukkorahoitusalusta) toimii palveluna sijoittajien ja rahoitusta hakevien yritysten välillä. Tähän mennessä (5.7.2018) yli 125 suomalaista ja kansainvälistä yritystä ovat hankkineet jo yli 60 miljoonaa € rahoitusta Invesdorin kautta. Invesdorilla on rekisteröityneitä asikkaita yli 150 maasta. Yritys toimii täydellä sijoituspalvelutoimiluvalla EU:n arvopaperimarkkinadirektiivin (MiFID) alla.

Orderan osaaminen huippuluokkaa

divider-yellow-test5

Invesdorin toimitusjohtaja ja pääomistaja Lasse Mäkelä kertoo yhteistyöstä Orderan kanssa seuraavasti:

”Aloitimme yhteistyön Ordera Oy:n kanssa jo alkuvuodesta 2013, jolloin Ordera teki meille hakukoneoptimointia. Myöhemmin aloitimme Google-mainonnan, joka on ollut merkittävässä roolissa liiketoimintamme kasvattamisessa sekä Suomessa että Pohjois-Euroopassa. Syksyllä 2017 Ordera alkoi tehdä meille myös Adform-mainontaa, joka mahdollistaa meille näkymisen laajemmin myös valtamedian sivustoilla.

Ordera Oy:n kavereilla on asenne kohdallaan palveluiden tarjoamisessa ja heidän digimarkkinoinnin osaamisensa on huippuluokkaa. Meille on tärkeää mitata mainonnan ja markkinoinnin tuloksia. Orderassa ymmärretään tämä ja saamme räätälöidyt kuukausiraportit, joissa raportoidaan liiketoiminnan kannalta olennaisista lukuarvoista. Voimme luottaa heidän tiiminsä antamiin suosituksiin budjetin suuruudesta ja sen optimaalisesta kohdentamisesta. Tämä antaa meille aikaa keskittyä siihen, minkä me parhaiten osaamme. Jos tarvitaan bisnesmäisesti ajatteleva ja todistetusti tuloksia aikaansaava digimarkkinoinin yritys niin Ordera on siihen onnistunut valinta!”

Start typing and press Enter to search